Finanssialan tuotevalikoima on monipuolinen 

Finanssimarkkinoilla tuotevalikoima on monipuolistunut, ja sen myötä tarjolla on myös yhä monimutkaisempia tuotteita. Suomessa tavallisin säästämistapa on edelleen pankkitalletus, mutta myös vakuutussäästämisellä, osakesijoituksilla ja sijoitusrahasto-osuuksilla on merkittävä asema sijoitusmuotona.

Näillä sivuilla esitellään yleisimpiä finanssialalla tarjolla olevia tuotteita: lainoja ja erityisesti asuntolainoja, säästämiseen ja sijoittamiseen tarkoitettuja talletuksia, yleisimpiä sijoitustuotteita (kuten sijoitusrahasto-osuuksia, pörssiosakkeita, indeksilainoja ja sijoitusvakuutuksia), eläkevakuutuksia sekä lisäksi yleistietoja joistakin vakuutustuotteista.

Joskus ero tuotteen ja palvelun välillä voi olla hankalasti määriteltävissä. Jos et löydä etsimääsi tietoa näiltä sivuilta, kannattaa tutustua myös Finanssialan palveluita -osioon, jossa esitellään muun muassa sijoituspalveluja sekä vakuutusalan palveluja.

Selvitä kulut ja riskit ennen tuotteen hankkimista

Sijoitustuotteiden tuotoissa ja riskeissä on suuria eroja, eikä täysin riskitöntä tuotetta ole olemassa. Jos tuotteelle luvataan korkeaa tuottoa, siihen sisältyy myös enemmän riskiä. Riskiä arvioidessa kannattaa selvittää, onko mahdollista, että tuoton lisäksi voi menettää myös pääoman. Vastuu lopullisesta sijoituspäätöksestä on asiakkaalla, joten eri vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolella ennen päätöksentekoa.

Ennen päätöksentekoa on syytä selvittää myös tuotteeseen liittyvät kulut. Tuotosta saatetaan vähentää muitakin kuluja kuin asiakkaalta suoraan perittävät maksut ja palkkiot. Tällaisia kuluja voivat olla esim. omaisuudenhoitajalle, välittäjälle, vakuutusyhtiölle tai pankille maksettavat palkkiot. Huomioon on hyvä ottaa myös pääomatulojen verotus sekä se, kuinka helposti ja nopeasti sijoitus voidaan muuttaa rahaksi.

Tuotteen riskit sekä kulut ja kustannukset selviävät yleensä ennakkomateriaalista, jonka palveluntarjoaja on asiakkaalleen velvollinen antamaan. Jos ennakkomateriaalia ei anneta tai sitä ei ole, kannattaa päätöstä harkita erityisen tarkkaan. Sijoittajan kannattaa muistaa, että hyvä tuotto on korvausta suuremmasta riskistä. On hyvä myös ottaa selvää, miten tuotteen tuotto kehittyy ja mitä pääomalle tapahtuu erilaisissa taloudellisissa tilanteissa, esim. korkojen noustessa tai pörssikurssien laskiessa.

Muista

  • Selvitä riskit.
  • Vertaile eri palveluntarjoajien tuotteita ja niiden ominaisuuksia.
  • Selvitä tuotteen todellinen hinta: tuotot ja kustannukset.
  • Kilpailuta palveluntarjoajia.
  • Älä osta, jos et ymmärrä.
  • Osta tuote sen omien ominaisuuksien perusteella, älä havittele kylkiäisiä.

20.9.2012